torstai 15. joulukuuta 2016

Loppuvuoden meininkejä koosteena Part2 - Club INFEKTIO Halloween Helsingissä

Laavun synttäreiden jälkeen decotiimi koristeli Club Infektion Halloweenkemut Helsingissä. Paikkana oli Gloria. Illan pääesiintyjinä Memmaker, Proteus sekä ensimmäistä kertaa Suomessa keikkaileva Zardonic. Lisäksi jengiä tanssitti Club Infektion omat DJ:t. Visuista vastasi VJ Biolum.

Decotiimin erikoisalaa ovat jo pitkään olleet unisiepparit. Tällä kertaa täytyi saada aikaan jotain hieman uutta ja erilaista, unisieppari cyberimmällä tyylillä. Toki objektin täytyi roikkua, mutta hippivaikutelma piti karsia pois. Pyöreä muoto vaihtui kolmioon & roikkuvat sulat korvattiin volyymipalkeilla. 
 Mustalle pohjalle ensin gessolla maalattu kuvio
 Gesson päälle uv- maali, 3 kerroksessa, jotta lopputulos on tasainen

 Valmiita koristeita 2kpl, joihin on mahdollista vaihtaa vihreät kuviot. Musta kangas on ommeltu muotoon foamipalan päälle, jotta roikkuessa muoto säilyy.


Reppureissaaminen yhdistettynä decoiluun = matkalaukkutetris
 Main stagen rakentelua, keskelle tähtiportti, taakse ja sivuille valkeaan morsiustylliin heijastetut visut
 Tähtiporttideco venyy monen kokoseen stageen
 Toinen pienempi lava rakennettiin Gorian yläkertaan. Discopallo ei tainnut kuulua yhteen hämähäkinseittien kanssa :P
Yläkertaan rakentui pienempi lava. Dekkien takana DJ Emanon
 
Mainstage koristeet
 Puikoissa Memmaker, kuva by Tuure Kaunisto
 Puikoissa Zardonic, kuva by Tuure Kaunisto
Stagedecot + visut. Kuva by Biolum.







Loppuvuoden meininkejä koosteena Part1 - Laavu 2v synttärit Oulussa

Vaihteeksi voisi tännekin tarinoida, nykymaailmassa kun unohtuu aina pelkän Facebookin äärelle. Syyskaudella on kemuja riittänyt jos jonkin moista ja monessa on tullut oltua mukana. Aloitetaan siispä Psyyskuun jälkeen tulleilla kemuilla. Oululainen Laavu Ry täytti lokakuussa 2 vuotta ja synttäriä juhlistettiin 3 päivän bilemaratoonilla. Ensimmäinen osa ravintolassa ja jatko- osat UG mestoilla. Decoilemassa olivat Fiktio Deko, Taiga Art, Synchrometrica, TAIKA Crew ja extempore lisänä Voeman Decotiimi.

Ravintolaosuuden stage & puikoissa Sienis
Yläkerrassa psykeä koko ilta
 Alakerran stagella tiputeltiin mm. teknoa
 Ravintolaosuuden jälkeen jengi siirtyi UG- lokaatioon jatkamaan tansseja. Päälavan koristelusta vastasi TaigaArt & Voeman Decotiimi. Rakentaminen toteutettiin go with the flow meiningillä, mitään ei suunniteltu etukäteen. 

  Kaikki alkaa tottakai luovasta kaaoksesta. Kaikki decot lattialle ja miettimään mitä tässä oikeen ollaan tekemässä.

Päätimme koristella lavan sekä kaikki tilan seinät. Ensin peitettiin ikkunat & pohjustettiin tila mustilla kankailla. Kattoon unisieppareita & roikkuvia kangasdecoja.

 Psyyskuusta inspiroituneena päätin kokeilla onnistuuko lankavortexin tekeminen samaan tapaan kuin Fiktio Dekolla, lopputulos hyvä, mutta kyseisessä tilassa turhan ahdas. Vortexia ympäröimään tähtiportti, langoilla äänentoiston väliin ripustettuna.

 Kokonaisuudessaan stage näytti tältä, sopivan paljon romua kahdella decoporukalla täyttämään tämän kokoluokan tilan!

 Viimeisenä yönä ulkona tulitaidetta esitti Tulikukka ry
 UG- osuus jakautui kahteen eri saliin, toisessa tiukkaa psykeä ja toisessa chillimpää menoa & ruokaa.





torstai 29. syyskuuta 2016

UG Psyyskuu jälkiliukkaat


Ekaa kertaa Kuopiossa päästiin järjestämään UG- kemut. Tottakai genrenä psyke ja tapahtumana psyyskuu. Tapahtuma sisälsi 12 tuntia musiikkia kahdella eri lavalla, mainstagella & chillstagella. Päälavalla koko aika täyttä paahtoa & chillin puolella mm. teknoa, downtempoa & housea. Chillin puolella nälän piti kurissa Metson Mäsärit by Suvi Metso & Kim Tamio tarjoillen lämmintä ruokaa, muffinsseja ja chaita. Chillin puolella pääsi myös lämmittelemään saunan puolelle.


Decopuolesta vastasi decotiimin kanssa Joensuulainen Fiktio Deko. Decotiimi koristeli chillstagen  sekä sisäänkäynnit & Fiktio Deko puolestaan mainstagen. 

Chillstage päällystettiin kankailla & valaistiin uv:lla + jouluvaloilla.

Kuvia koko komeudesta nähtävillä täällä:

Päälavan puolelle decotiimin tuotoksia oli backdroppi. Tämä on pyörinyt jo mielessä pitkään, että millainen kuva lavan taustalla olisi toimiva. Lopulta ajatukset päätyi siihen, että backdropissa on oltava: syvyyttä, kontrastia, väriä, symmetriaa ja jotain abstraktia ja kaiken tämän lisäksi vielä Escher- tyylistä geometristä mahdottomuutta.

Ensin suunnitelma paperilla & piirtopöydällä
Kuvio heijastettuna videotykillä pohjakankaalle & rajaus
Päälle väritykset akryyliruiskulla
Sitten se pisin vaihe, mustat rajaukset käsin akryylilla 
(ei enää koskaan, tähän meni 2 yötä)
Melkein valmis kuva uv- valossa.



Bermuda Gathering 2016

Decotiimi kävi ripustamassa unensieppareita metsäkemuihin 16.9.16. Mainstage ja polkujen varret sai vähän värikästä lisäystä & tunnelmakuviakin tuli räpsittyä hyvä määrä. 

 Koristeet pitää ensin kunnostaa ;)
Mahtuu ne koristeetkin autoon kaiken telttaroinan kanssa...
Rakentamassa
 Riikan unisieppari
 Annin unisieppari
Uusin tulokas, keskellä kierrätetty pitsiliina.
 Matkalla chaimaahan
Voemaleiri & sienideco