sunnuntai 23. elokuuta 2015

Decoraporttia kesän bileistä


Tälle kesälle alkaa olla bileet purkissa, kiitos vielä eilisistä poljennoista Eastern Dance Movementissa <3 Kovaa jytää sekä isolla, että pienellä puolella ja näkyi jengi nauttivan. Tempo ei antannut jaloille armoa ja sen kyllä tuntee.

Decojen osalta eiliseen kattaukseen kuului uusi printtikuutio, jossa järjestäjätahojen Kontr0n sekä Voeman logot kivasti esillä. Kuutiota tehtailtiin muutama tunti ennen bileitä ulkona satamassa poppien säestämänä.





Kuutio kiinnitettiin Puikkarissa sähkömoottoriin ja laitettiin pyörimään lavan reunaan.


------------------------------------------------------
Elisiä bileitä edeltävänä viikonloppuna Decotiimi oli myös koristelemassa Back2School bileitä Onnelassa UV:n hohtoiseksi. Hohtavaa bilekansaa tanssittivat tuoreet soittajalupaukset, Voeman Dj Pyrdelic sekä Kontr0n Dj EXDS.


Uusia decoja syntyi näihinkin bileisiin. Muutama päivä ennen decotusta tuli pistettyä palasiksi vanha hylly. Bilepäivänä lyötiin viisaat decopäät aamulla yhteen ja maalattiin hyllyn osat mustiksi.

Maalaamisen jälkeen kasattiin palikoista kolmio ja pujoteltiin siihen fluorisoivaa lankaa. Tämän lisäksi tilaan asennettiin kattaus vanhempia decoja.





Kiitos kuvista kuuluu Siiri Piiroselle sekä Pentti Pärnäselle!