perjantai 24. maaliskuuta 2017

Voema - Talvitanssit 10.2.17 @Club 007 - Jälkiliukkaat


Helmikuussa Voema järjesti nopealla aikataululla paikalliset tanssahtelut Kuopiossa. Niin monta "oispa psykee" kommenttia ei vaan voi ohittaa. Onneksi bileisiin oli jo suuri osa koristeista valmiina, sillä joululoman aikana tuotetut lankakolmiot vääntyvät moneen eri muotoon. Lankakolmioiden valmistuksesta jäi myös jälkeen jätesäkeittäin leikkuujätepaloja. Pakkohan niillekin oli joku käyttötarkoitus keksiä, eli palikkaleikit oli paikallaan.

Mallailua mitä palikoilla saataisiin tehtyä

Onneksi leikkuujäte on muodoltaan aika standardia, niistä saa näemmä yhdistelemällä kukkia tai lumihiutaleita.

Maalin kuivuttua nähinkin palasiin voi lisätä lankaa.
Kolmiopalasten lisäksi ylijäämässä oli suorakaiteen muotoisia palikoita. Niitä liimaamalla päällekkäin saatiin rakennettua spiraalitorneja.

Suvi ihmettelee spriraalipalikoiden täydellistä asettelua. Onko 20 asteen vai 30 asteen kulma hyvä? (Kokki tekee decotkin veitsen kanssa)

Palikoiden pintaan maalia & keskikohtien merkkaamista.
Tähän kun vielä lisää sähkömoottorin, saadaan kivasti pyörivät palikat stagen kummallekin puolelle.

Jämäfoamiaskartelun lisäksi työn alla on ollut uusi aluevaltaus, nimittäin decoja virkkaamalla. Netistä löytyy aivan mahtava Helen Shrimptonin luoma ohje mandalaa varten: 
(Eikä edes maksa mitään!!)

Tähän ohjeeseen kun yhdistää fluorisoivat langat materiaaleiksi, saadaan aikaan decoja. 

Mandalan vaihe 2/18

Mandalan vaihe 8/18, tähän on sopiva lopettaa tällä kertaa.
Lisää eloa mandalalle voidaan tehdä videomappaamalla sen päälle kuvioita:


Kaikki decot bilepaikalle kasattuna näyttivät tältä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti